Koneelleni on asennettu uusi käyttis, joten testaan osaanko liittää kuvan blogiini ja hyvin näyttää pelaavan! Kuva on kovin talvinen, mutta hyvin lämpöisiä muistoja tuova. Hessu on kuvassa 14-vuotias. Terhakkaan näköisenä papparainen vielä tuolloin ympäristöään katseli. Ruut on myös ihan oman ittensä näköinen… aina hännysteli Hessun takana

Ollaan treenailtu viime aikoina, mutta en ole ehtinyt niitä päivittämään blogiin. Se on kuitenkin mainittava, että Ruut ei ole köhinyt rasituksen jälkeen, joten nielutulehdus on pysynyt pois… Jee! Nyt näyttäisi myös siltä, että päästään SM kisaan lähtemään kun varoajat ehditään mainiosti lusimaan (kunhan nielu ei uudestaan tulehdu), koira kestää rasitusta ja reeniä ja on ennen kaikkea iloinen ja energinen oma itsensä (tosin niinhän se on ollut koko episodin ajankin)

Mutta sitten siihen EVL katsaukseen…

• Seuruu: Oli kuin olisi harakkaa kuljettanut rinnalla. Ruu’n kroppa eli ihan omaa elämäänsä kun se yli yritti niin kovin. Muutamaan kertaan piti myös merkkejä vilkuilla.
• Jäävät: Seuruussa edisti, asennot ok.
• Luoksari: Asennot oikein. Hieman valui ja PA vino.
• Ruutu: Merkki ok. Ruutuun ihan ok. Odotin, että tarjoaa yaaemmas, mutta menikin maahan.
• Ohjattu: Merkki ok. Merkillä hieman ennakoi. Itse oikean nouto oli mainio! Pa oli nyt hyvä.
• Tunnari: Aivan liian kova vauhti. Sai kuitenkin sen verran jarrutettua, että kapulat pysyivät edes jonkin laisessa järjestyksessä. Aukoi suutaan muutamien kohdalla, mutta taisi ottaa oman heti, kun kohdalle osui. Palautuksessa pyöräytti pari kertaa kalikkaa suussaan.
• Metalli: Ei ollut hyppyä, joten tasamaa noutona. Tämä ok.
• Kaukot: Yhden kerran jumitti m-s vaihdon. Tahmeelta kovin tunti muutenkin. Ei juurikaan edistänyt

Eli kyllä sieltä olisi se 1-tulos tullut, mutta kyllä huomaa, että taukoa on pidetty. Sen verran oli epäpuhtauksia. En kuitenkaan ole erityisen huolissani mistään liikkeestä. Treenataan mikä ehditään ja tehdään mikä voidaan ja katsotaan mihin se riittää

Treenattavaa:

• Perusasennot eri kulmista kapulalla ja ilman
• Kaukojen vaihdot
• Merkille malttia
• Ruudussa tolpillaan pysyminen
• Luoksarin stopit
• Liikkeiden välit
• Tunnarin palautuksia
• Jäävissä seuruu

Nyt on tullut kuukausi täyteen siitä, kun Hessun kanssa sanottiin toisillemme hyvästi. Vieläkin tuntuu pahalta ja itku yllättää ajoittain. Hessu vaan oli niin ihana!  En tiedä pystynkö rakastamaan ketään toista koiraa niin paljon kuin mitä rakastin Hessua, mutta toisaalta ei kait sitä tarvitsekkaan pystyä. Hessua oli vain niin ainut laatuinen koira, jonka kanssa tuli koettua niin paljon kaikenlaista elämän varrella.

Perjantaina käytiin jälleen Jär-Vet’ssä näyttämässä nielua. Kaikki oli kurkussa niin, kuin pitääkin. Siisti nielu ja risat sievästi piilossa oli Annen kommentti. Totesi, että syödään ab-kuuri loppuun ja sitten saa ruveta elämään normi elämää… Ruut on yskähtänyt perjantai iltana kerran ja sunnuntai aamuna kerran sekä nyt maanantai aamuna useita kertoja… kaikki levossa ennen ruokaa muistaakseni. Sellainen kuiva köhähdys. Itse olen pohtinut nyt viik.lopun yli, että jos se onkin närästys mikä Ruut’a vaivaa, niin kuin Anne ekalla kerralla epäili. Lisäksi rtg -kuvissa näkyi aavistuksen tulehtunut vatsa… siispä soitto tänään taas klinikalle ja tiedustelemaan mitä tehdään, kun Ruut on edelleen yskinyt.

Oli sitä mieltä, että kokeillaan vielä hoitaa närästyksenä, joten Zitac ja Zantac määrättiin 21 vuorokaudeksi (3vk) Meillä on myös lupa treenata ja lenkkeillä, joten ei kun tuumasta toimeen

Kotipihalla ensin merkin tarjoamista paristi. Kyllä muuten oli varsin vauhdikkaan merkit! Sitten läheltä paikan hakua ruutuun. Hieman haki minusta katsottuna vasempaan laitaan, mutta hyvin perälle asti. Lisättiin matkaa ja lopulta myös suorapalkkasin reilusti ruudun yli. Hieman ennakoi palkkaa kääntymällä katsomaan tuleeko, mutta eiköhän se siitä taas rupea rullaamaan, kun huomaa, että palkka lentää. Ajatuksena taas palkata aivan taakse tai jopa ruudun yli.

Luoksaria ensi suoraan sivulle ja tästä palkka. Sitten stoppi ekalle merkille, joka todella hyvä. Vapautin merkin kohdalla olleelle pallolle, mutta ei tajunnut vaan haki ruutuun. Ei siis ole vielä sisäistänyt palkan paikkaa = merkin takana. Lopuksi ohjatun palautuksia vinoista kulmista kiertämällä. Nyt PA’t suorat. Palkkasin suurimman osan oikealta kädestä, mutta viimeisen niin, että pidin kapulasta kiinni ja vasta irti käskyn jälkeen heitin suorapalkan eteenpäin. Tämä tuntui hyvältä, joten taidan jatkaa tällä tavalla vahvistaessani suoria perusasentoja.

Ihanalta tuntui saada pitkästä aikaa treenata. Ei sillä väliä pääsenkö SM kisaan, kunhan vain saadaan touhuta yhdessä pitkästä aikaa ja nauttia vauhdin hurmasta :) Mitä tulee SM-kokeeseen, niin varsin kalkkiviivoille mennään, mutta Paavalin (Raamatun) sanoin “ jos elämme ja Herra suo”, niin sinne käy tiemme! Lääkkeet, joita Ruut nyt syö on vain viikon varoaika. Aika näyttää helpottaako oireet. Nyt en kuitenkaan jaksa murehtia, vaan nautin tästä hetkestä

Meillä on ollut raskas alku vuosi monella tapaa. Hessu hiipui hiljalleen ja lopetuspäätöksen teko painoi pitkään mieltäni. Hessu rupesi lopussa monella tavalla hankalaksi. Itse en ottanut Hessun mielen osoituksia henkilökohtaisesti, mutta Ruut oli niistä aina ahdistunut. Viimeisen puolen vuoden sisään Hessu kävi myös Ruut’n kolme kertaa kiinni aiheuttaen pieniä naarmuja. Ruut on koko loppu elämän korva merkitty koira, josta muistuttaa Hessun näykkäsemä lovi korvan lehdessä.

Ruut on aina ollut hyvin herkkä narttu, joka reagoi helposti minun mielentilaan ja muihinkin stressaaviin tilanteisiin/muutoksiin. Joten talvi oli varmasti toiselle hyvin raskas seuratessaan Hessun ja mun yhteen ottoja, Hessun hyökkäyksiä sitä kohtaan ja mun ahdistus ko. tilanteesta.

Lisäksi Ruut loukkasi tammikuussa jalkansa (liukastui) jota sitten jouduttiin lepuuttamaan pitkään ja syötiin kipulääkettä. Sitten alkoi kipuilla selkä ja taas syötiin kipulääkettä ja lepuuteltiin. Sitten tulehtui nielu syötiin kipulääkettä ja koira edelleen levossa. Tässä kohtaa oli sitten jo epäily kennelyskästä…. jota ei sitten meillä välttämättä koskaan ollutkaan.

Ollaan siis ravattu ell. useita kertoja ja saatu aina uusi diagnoosi. Ensimmäinen nieluun liittyvä diagnoosi oli siis kennelyskä. Sitten epäiltiin kennelyskän jälkitautina nielutulehdusta, sitten närästystä ja viimeisenä taas ärhäkkää nielutulehdusta.

Ruusta on otettu iso verenkuva, RTG, nieluviljely ja pissaviljely. Kaikki ok. RTG’ssä näkyi aavistuksen tulehtunut maha, muuten kaikki hyvin. Ruut on siis oireillut yskimällä satunnaisesti ja maiskuttelee/nieleskelee. Jos lenkkeillään hihnassa kaikki on ok, mutta jos on vapaana alkaa lenkin jälkeen yskimään. Ja jos antaa riehua oksentaa

Ruu’n vointi on ollut muuten hyvä. Ei ole paino tippunut, karva kiiltää ja on virkee. Tuntuu todella pahalta katsoa koiraa, joka kaipaisi tekemistä ja kerjää katseellaan edes pientä toimeksi antoa… vaan kun ei voi, kun pitää olla levossa. Ajattelin namipalkalla ruveta temputtamaan sitä sisällä rauhallisia juttuja ja varmaan jonkun älypelinkin voisi hankkia.

Tänään ollaan taas menossa Jär-vet’iin näyttämään nielua, kun toinen antibiottikuuri on loppumassa. En usko, että tilanne on muuttunut miksikään. Ruut edelleen lipoo/nieleskelee äännekkäästi ja viimeksi keskiviikkona yski. Jutellaan tänään siis jatkosta. Olen päättänyt, että lähdetään Yliopistolliselle eläinsairaalalle jatko tutkimuksiin (tähystys ym.)

Ruu’lla on usein anaalit täys, mutta sillä ei ole koskaan ollut tulehtuneet. Kaksi kertaa ell. on ne tyhjännyt ja vahvistanut näkemykseni siitä, että perä on kunnossa. Ruut tosin nuolee peppuaan usein, mutta on kuulemma kaukaa haettua, että nielu olisi sen takia tulehtunut, kun kerta anaalit ei ole tulehtuneet. Ruut myös syö nyt varoiksi Milbemax kuurin, jos vaivan aiheuttaja onkin nenäpunkki, mutta sekin lienee aika epätodennäköistä.

Itse olen alkanut epäilemaan gastriittiä joka olisi stressi/kipulääke peräinen, mutta pakko myöntää, että koko ikänsä terveenä ollut koiran äkillinen sairaskierre herättää pahempiakin epäilyjä oireiden aiheuttajaksi. Selvää on kuitenkin se, että ei meillä ole mitään asiaa nyt vähään aikaan mihinkään kokeeseen… kun nyt vain saisi edes sellaiseen kuntoon, että voisi vain edes treenata…. huokaus!

Olen pitkittänyt tätä postausta tarkoituksella, koska aihe on kipeä, enkä oikein osaa sanoa mitään järkevää. Hessu oli mulle äärimmäisen rakas ja tuntuu todella oudolta, että joku jonka kanssa olet jakanut puolet elämästäsi onkin yht’äkkiä pois

Itse Hessun poissa oloon on aika helppoa suhtautua hyväksyvästi (vaikka ikävä onkin) olihan poika kroonisesti sairas 11-vuotta ja näin surutyötä ehti tehdä moneen otteeseen, koska kukaan ei osannut sanoa jääkö Hessu henkiin.

Vaikeampaa sen sijaan on hyväksyä se, että minä jouduin päättämään sen milloin Hessun on aika lähteä. Hessun pois meno ei aiheuta ahdistusta (surua kyllä), mutta sen sijaa tuntuu todella pahalta ajatella itse lopetus hetkeä, kun näki, että toinen vain lipuu pois kaiken käydessä niin nopeasti.

Tiedän, että tämä kuuluu koiran omistamisen ikäviin velvollisuuksiin, mutta uskon että se olisi ollut mulle paljon helpompaa, jos vanhus olisi vain jonain yönä nukkunut hiljaa pois. En millään osaa ajatella, että tein viimeisen palveluksen rakkaalle ystävälleni. Mielestäni on vain niin luonnotonta tehdä päätös rakkaimpansa lopettamisesta. Sitä vain ajattelee, että mikä minä olen päättämään milloin toisen on aika lähteä…. ja samalla järki sanoo, että minun on se päätös tehtävä.

Kun Hessu oli nukahtanut käsivarrelleni, tuntui todella vaikealta päästää siitä irti. En olisi millään halunnut luopua pienen pojan elottomasta ruumiista. Silittelin vain hiljaa Hessun päätä kyynelten virratessa poskilleni. Olisin halunnut ottaa sen syliini ja viedä klinikalta pois. Tuntui todella pahalta jättää Hessu kylmälle lattialle ja lähteä itse kotiin. Vielä klinikan ulkopuolella halusin kerran kurkata ikkunasta Hessua, joka makasi niin suloisen näköisenä huoneen perällä. En voinut kuitenkaan muuta, kuin sanoa “Hei, Hei Hessu-Rakas”

Kiitos Amy kuvista Kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan loputkin kuvat Hessusta. Ruut on edelleen kipee. Käytiin viime viikolla näyttämässä nielua (köhii siis satunnaisesti) diagnoosi; nielutulehdus, kennelyskän jälkitautina? Ab-kuuri… joka ei ole parantanut toista ja nyt perjantaina mennään uudestaan näyttämään kurkkua ja kinuamaan uusia lääkkeitä. Koskahan me päästään taas treenaamaan, saati kisaamaan? Kurjaa tässä kaikessa on se, että nielutulehdus on saanut jyllätä jonkin aikaa, ennen kuin tajusin, että kakominen ei ole normaalia kennelyskään liittyvää. Toivottavasti moinen riesa ei nyt vain kroonistuisi

Viime perjantaina tein raskaan päätöksen luopua rakkaasta ystävästäni, jonka kanssa olen viettänyt lähes puolet elämästäni (sain Hessun kun olin 15-vuotias teini ja juuri päättämässä peruskoulua). Tiedän, että päätös on oikea, mutta tuntuu silti hyvin haikealta ja myös vaikealta päättää toisen kuolemasta. Hessu on viimeisen puolen vuoden sisään hiipunut hiljalleen. Mitään romahdusta ei ole tullut. Olen tätä asiaa pyöritellyt mielessäni ja kun sain työkaveriltani eläinlääkärin numeron viime viikolla, joka tekee kotilopetuksia kohtuu hintaan, niin ajattelin, että ehkäpä tämä on viisautta… Olen aina toivonut, että Hessu saisi nukkua pois rauhassa kotona pelkäämättä klinikan hajuja, melua ja toimenpiteitä -sitä kun elämän aikana on joudutti niin paljon käyttämään lääkärissä.

Hessulla on tällä hetkellä 5 eri reseptilääkettä + lisäravinteet päälle, joiden voimalla se elää… aika surullista Silloin kun Hessu 11 vuotta sitten neljän vanhana sairastui sai lääkkeillä -silloin vain 2 resepti lääkettä, ostettua laatua ajan lisäksi. Nyt tuntuu, että viimeisten kuukausien aikana ei enää lääkkeillä saa laatua vaan aikaa… lisäksi Hessu on ruvennut kävelemään puolenvuoden sisään hyvin hitaasti, horjahtelee helposti, kompastelee jalkoihinsa, kääntää pitkällä viiveellä nurinpäin laitetun takatassunsa oikein päin jne. Olenkin ruvennut epäilemään, että sillä on -oireiden perusteella vahvasti näyttäisi siltä, selkäydinrappeuma, mikä johtaa ajastaan halvaantumiseen…muistaakseni Hessun iso mummo on jouduttu lopettamaan vanhalla iällä takapään halvaannuttua… ko. sairaus on perinnöllinen.

Olen kiitollinen, mahdollisuudesta saattaa Hessu sateenkaarisillalle kotona. Kysymysmerkkinä kuitenkin on se, pitäisikö Ruun saada nähdä Hessu viimeisen kerran poisnukkuneena vai ei? Vai kenties onko asian laita ihan sama? Joka tapauksessa Ruut ei itse tapahtuma hetkellä ole samassa huoneessa… se kun ei tunnu ymmärtävän mun itkua, enkä halua, viimeistä yhteistä hetkeä Hessun kanssa käyttää Ruu’n tyynnyttämiseen…

Olen myös siitä onnellisessa asemassa, että Hessu ei ole mennyt romahdusmaisesti ja näin mulla on aikaa suunitella ja valmistella tätä asiaa. Sain haluamani lopetus ajan haluamalleni päivälle (13.4) ja vielä esimiehen suostumuksen virkavapaan ottamiselle tuolle perjantaille, että saan rauhassa hyvästellä Hessun. Lisäksi ell. pystyy ottamaan Hessun mukaansa ja toimittamaan yksilö tuhkaukseen. Voisiko asiat näinkin surullisen jutun tiimoilta mennä enää paremmin…?

Lopuksi haluan jakaa kanssasi vielä laulun, joka on aina vaikeina hetkinä lohduttanut mua suuresti. Siinä oleva elämän paradoksi on jotenkin vain niin kohti tuleva ja koen, että se on samalla myös niin totta…

Muokkasin tuolla sivussa olevia blogi ja linkki -listoja. Lisäsin sinne kategorian koulutus. Sinne pyrin listaamaan mielestäni hyviä koulutusaiheisia linkkejä. Laitan sinne myös ihmisten blogeja joiden huomaan käyvän paljon eri kouluttajien luona ja kirjoittavan koostetta niistä esim. Kielapihkan. Siitä syystä joidenkin blogit päätyvät koulutus -kategorian alle…. jos joku tätä siis ihmettelee

Löysin kaksi mielenkiintoista koirien käyttäytymiseen ja koulutukseen liittyvää blogia. Koiran mieli ja koiraseminaarit. Linkitän ne myös tuonne blogin sivuun!

Ai, niin Hessu ei ole yskinyt sitten sunnuntain jälkeen ja Ruut myös edelleen oireeton

Niin se vain kävi meillekkin, että kennelyskä saavutti taloutemme kaikista varotoimenpiteistä huolimatta… Ruut aloitti yskimisen perjantaina, kun tulin töistä kotiin ja oli hieman vaisu. Lämpöä oli hieman ja kurkku myös kipeä. Ruut yski useita kertoja perjantai illalla, mutta sitten se loppui, kuin seinään. Ei ole yskinyt sen jälkeen ollenkaan.

Hessu taas alkoi yskimään eilen ja nieleskeli kurkkukipuaan. Tosin yskiminen oli vaisumpaa, kuin Ruu’lla (onneksi) eikä vanhuksen kakominen jatkunut enää yöllä. Tänään ei myöskään ole kakonut ollenkaan. Ruoka maistuu molemmille. Samoin leikki

Hihnassa toki kuljetaan vielä tovi ja karenssia pidetään (peruin Porvoon kokeen ja Lentsun koulutustilaisuuden) En kuitenkaan varmaan pidä Ruu’lle totaali lepoa kahta viikkoa, kun likka näyttää olevan täynnä touhua, eikä yski innostuessaan (pomppii lenkillä flexissä kinosten päällä) Joten eiköhän me jo ensi viikon alussa aloiteta treenaaminen ja sisällä toki jo tällä viikolla pa-jumpan, kaukojen sekä tunnarin parissa puuhastellaan.

Tilanne näyttää siis varsin hyvältä tällä hetkellä ja luulen, että saan laittaa käsiä uudelleen ristiin ja kiittää Jeesusta Hänen hyvyydestään ja huolenpidosta meitä kohtaan