Category Archives: MH

Tuiskun MH-luonnekuvaus

Jonkin verran päivitykset laahaa, joten jos sitä jonkinlaista ryhtiliikettä koittais aikaan saada 😛
Aloitetaan vaikka vanhimmasta kuulumisesta, joka on jäänyt roikumaan, eli Tuiskun MH -luonnekuvaus kesäkuun lopussa Mäntsälässä. Testi oli oikein Tuiskun näköinen, eli ääntä ja liikettä löytyi vilkkaalle ja terävälle koiralle tyypillisesti. Testissä oli erityisen mukavaa huomata se, että Tuisku olis halunnut joka siirtymän kohdalla pistää leikiksi hihnaa repien. Lisäksi loppuleikissä leikki paremmin, kuin alkuleikissä, joten eipä kait se kovin paljon kuormittunut siitä! Ainoa asia josta olen erimieltä on ampuminen. En ymmärrä miksi Tuisku sai vitosen, vaikka puolet ampumaosiosta se oli millään tavalla laukauksia noteeraamatta ja passiivisuus osuudessa oli lähinnä hämillään/hieman jännittynyt. Missään vaiheessa ei yritä pois tms. Kun taas testissä toinen bortsu joka sai myös vitosen, lähti karkuun grillikatsoksen pöydän alle. No aina ei voi ymmärtää. Luulen, että luonnetestissä T olisi saanut tuosta laukauskokematon, koska reaktio pienenee toisella laukauksella ja suostuu lopuksi kävelemään ääntä kohti.
Kotona taas esim. Ukkonen, ilotulitukset, talvella luistelukaukalon pauke ja mökillä ampumaradan äänet (on todella lähellä ja haulikon laukauksia kuuluu tasaisesti koko päivän) ei reagoi millään tavalla. En siis näkisi Tuiskua paukkuarkana, mutta jokainen voi itse tehdä omat johtopäätökset videon perusteella 😉 Video löytyy TÄÄLTÄ!

image

Tuiskun MH -luonnekuvaus