Category Archives: Pohdinta

Saikkutuvan kuulumiset

Täällä podetaan flunssaa (minä) Ruut taas tuntuu potevan öisin vatsaansa. Ilmeisesti närästää jonkin verran, kun aamuyöstä nousee marhaamaan ja maiskuttelee. Meillä on onneksi aika 2 viikon päähän YES’lle missä otetaan koepala pernasta ja määritetään gastriini hormooni pitoisuus. Molemmissa varmistetaan, ettei ole kyse kasvaimesta (perna tai haima) Ruu’n vointi ollut muuten koko ajan mainio ja kovasti sen tekee koko ajan mieli touhuta, hyvä niin! Lisäksi Ruu’ta vaivaa tassun pohjat (punoittaa hieman, ei kuitenkaan ole haavaiset tai vuoda mitään eritettä) ei siis mitenkään arista niitä tai onnu. Lähinnä vain haluaa nuolla niitä. Niinpä meillä onkin sisällä kauluri käytössä ja ulkona neopreeni tossut. Ell. sanoi, että se voi johtua joko allergiasta tai sitten näistä märistä keleistä. Nyt on kuulemma paljon koirilla tassunväli tulehduksia, kun on ollut niin kosteaa pitkään. Toivotaan, että se olisi tuo jälkimmäinen. Nyt kuitenkin putsaillaan niitä ahkerasti laimennetulla betadinella ja pidetään lalut kuivina ja puhtaina.

Mutta joo tosiaan 15.11 on siis Ruu’lla aika yliopistolle. Se joudutaan rauhoittamaan toimenpidettä varten, joten joudun jättämään marraskuun kokeen väliin kuten myös rally-toko kisan messarissa. Sen sijaan pieksämäelle sitä sen sijaan ehtisi, mutta en oikein tiedä jaksanko lähteä sinne. Nuo karsintakokeet, kun kestää niin pitkää jo itsessään + useiden tunnin ajamiset edes takaisin. Saatan siis hyvinkin aloittaa karsinnat vasta tammikuun alussa Lempäälästä.

Ai niin on ihan unohtunut mainita, että minä ja Ruut päästiin Lentsun vetämään MM-tiimiin! Aika hieno fiilis siitä. Innolla siis odotetaan tulevaa kevättä ja ekaa leiriä. Ihan huippua päästä esikuvan oppiin!! Ja loppuun vielä tiedoksi (jos joku joutuu käyttämään) että Antepsilla ja betadinella ei ole varoaikoja. Varmistin tämän kennelliitosta.

 

”Tylsää! Lähdetään jo ulos!”

Raskas päätös…

Viime perjantaina tein raskaan päätöksen luopua rakkaasta ystävästäni, jonka kanssa olen viettänyt lähes puolet elämästäni (sain Hessun kun olin 15-vuotias teini ja juuri päättämässä peruskoulua). Tiedän, että päätös on oikea, mutta tuntuu silti hyvin haikealta ja myös vaikealta päättää toisen kuolemasta. Hessu on viimeisen puolen vuoden sisään hiipunut hiljalleen. Mitään romahdusta ei ole tullut. Olen tätä asiaa pyöritellyt mielessäni ja kun sain työkaveriltani eläinlääkärin numeron viime viikolla, joka tekee kotilopetuksia kohtuu hintaan, niin ajattelin, että ehkäpä tämä on viisautta… Olen aina toivonut, että Hessu saisi nukkua pois rauhassa kotona pelkäämättä klinikan hajuja, melua ja toimenpiteitä -sitä kun elämän aikana on joudutti niin paljon käyttämään lääkärissä.

Hessulla on tällä hetkellä 5 eri reseptilääkettä + lisäravinteet päälle, joiden voimalla se elää… aika surullista 😦 Silloin kun Hessu 11 vuotta sitten neljän vanhana sairastui sai lääkkeillä -silloin vain 2 resepti lääkettä, ostettua laatua ajan lisäksi. Nyt tuntuu, että viimeisten kuukausien aikana ei enää lääkkeillä saa laatua vaan aikaa… lisäksi Hessu on ruvennut kävelemään puolenvuoden sisään hyvin hitaasti, horjahtelee helposti, kompastelee jalkoihinsa, kääntää pitkällä viiveellä nurinpäin laitetun takatassunsa oikein päin jne. Olenkin ruvennut epäilemään, että sillä on -oireiden perusteella vahvasti näyttäisi siltä, selkäydinrappeuma, mikä johtaa ajastaan halvaantumiseen…muistaakseni Hessun iso mummo on jouduttu lopettamaan vanhalla iällä takapään halvaannuttua… ko. sairaus on perinnöllinen.

Olen kiitollinen, mahdollisuudesta saattaa Hessu sateenkaarisillalle kotona. Kysymysmerkkinä kuitenkin on se, pitäisikö Ruun saada nähdä Hessu viimeisen kerran poisnukkuneena vai ei? Vai kenties onko asian laita ihan sama? Joka tapauksessa Ruut ei itse tapahtuma hetkellä ole samassa huoneessa… se kun ei tunnu ymmärtävän mun itkua, enkä halua, viimeistä yhteistä hetkeä Hessun kanssa käyttää Ruu’n tyynnyttämiseen…

Olen myös siitä onnellisessa asemassa, että Hessu ei ole mennyt romahdusmaisesti ja näin mulla on aikaa suunitella ja valmistella tätä asiaa. Sain haluamani lopetus ajan haluamalleni päivälle (13.4) ja vielä esimiehen suostumuksen virkavapaan ottamiselle tuolle perjantaille, että saan rauhassa hyvästellä Hessun. Lisäksi ell. pystyy ottamaan Hessun mukaansa ja toimittamaan yksilö tuhkaukseen. Voisiko asiat näinkin surullisen jutun tiimoilta mennä enää paremmin…?

Lopuksi haluan jakaa kanssasi vielä laulun, joka on aina vaikeina hetkinä lohduttanut mua suuresti. Siinä oleva elämän paradoksi on jotenkin vain niin kohti tuleva ja koen, että se on samalla myös niin totta…

Päivitys

Muokkasin tuolla sivussa olevia blogi ja linkki -listoja. Lisäsin sinne kategorian koulutus. Sinne pyrin listaamaan mielestäni hyviä koulutusaiheisia linkkejä. Laitan sinne myös ihmisten blogeja joiden huomaan käyvän paljon eri kouluttajien luona ja kirjoittavan koostetta niistä esim. Kielapihkan. Siitä syystä joidenkin blogit päätyvät koulutus -kategorian alle…. jos joku tätä siis ihmettelee 🙂

Treenattavaa

Pohdin kisan jälkeen mitä sitä pitäisi sitten treenta ja muutama asia nousi mieleen. Ovat tosin suurimmalta osin vanhoja juttuja, mutta jotka olen täysin unohtanut pitää treeni ohjelistossa. Listaan nyt tähän itselleni muistiin.

  • Kisakehut aina ensin ja sitten lelu, jos ei suorapalkkaa. Tämä tuppaa aina unohtumaan.
  • Aina kun mahdollista, niin seuraaminen käskytettynä. Yksin ollessa tekniikkaa.
  • Seuruu treeneissä lelut piiloon ja suu kiinni! -> omistaja 😉
  • Pidempiä seuruita jatkossa.
  • Palkattamuus treenejä huomattavasti enemmän.
  • Pakkas tunnaria, niin että ohjaaja näpit on jäässä, kun tehdään ko. liike.
  • Pa jumppaa säännöllisesti noudoilla ja ilman.
  • Hyppynouto eri kulmista. On nimittäin jäänyt turhan vähäiselle tämän treenaaminen
  • Jäävien seuruu
  • Jättöjä ja paluita kaikissa liikkeissä etupalkalla tai perään ajoina -> yllätyksellisyys.
  • Rauhallisempi olemus itselle treeneihin -> ettei ero olisi niin suuri kisa tilanteeseen nähden.
  • Joitakin mätsäreitä/näyttelyitä, jonne pääsee treenaamaan kisaan saapumista ja virittelyä.
  • Pyritään vahvistamaan mahdollisimman paljon koiran ja mun välistä luottamusta joka tilanteessa.
  • Aina kun lapsia on kisoissa mahdollisuus lainata pallon heittelijöiksi Ruu’lle rekrytoidaan ne siihen tehtävään 😉
  • Ja ennen kaikkea pidetään Ruut mahdollisimman iloisena, rentona ja stressittömänä niin kisoissa, kuin arjessakin 🙂

Vuosi vaihtui…

… ihan rattoisasti meillä. Ruut oli äänistä hyvin kiinnostunut ja halusi juosta toisinaan raketit kiinni. Varsinkin kaikki rätisevät olivat siitä mielenkiintoisia. Leikittiin puolen yön jälkeen pika pisuilla sädetikuilla ja kepeillä. Hessu puolestaan oli mummilla. Ei ollut kuulemma reagoinnut mitenkään.

Elen tavattiin Caritan kanssa. Treenattiin yhdessä ja ihasteltiin hänen uutta bc-pentua. Voi miten ihana ja reipas Hurja olikaan! Ruut ihastui siihen iki hyviksi. Olisi varmasti halunnut sen heti meille leikki kaverikseen, Ruut kun niin kovin pitää pennuista 🙂 Juuso -Caritan puoliso, otti kuvia Ruu’n ja Hurjan kohtaamisesta. Laittelen niitä tänne kun saan.

Ruut reenasi Caritan liikkuroidessa ja Juuson kulkiessa tuomarina mukana koko EVL’n läpi. Palkkasin joka  liikkeen lopussa. Luoksarin otin suoraan ja palkatta. Vire oli juuri sopiva. Ruut teki nopeasti ja tarkasti, eikä missän liikkeessä tullut kummempia virheitä. Toki joka liikkeessä on aina jotain hiottavaa, mutta kokonaisuus oli todella hyvä, joten hyvillä mielein huomenna Lempäälään 😀

Päivittelin linkit. Poistin ne jotka eivät ole käytössä ja lisäsin uusia. Lopuksi laitan mielenkiintoisen artikkelin johtajuudesta. Linkki löytyy TÄÄLTÄ Käykääpä lukemassa. Todella mielenkiintoinen näkökulma!  Lisäksi mielenkiintoisia ajatuksia eläinten käyttäytymisetä ja koulutuksesta löytyy TÄÄLTÄ Hyvää ja siunattua armon vuotta 2012 kaikille 🙂

Kuulumisia

Suht hiljaista on ollut. Ei siis mitään maata mullistavaa. Hessu kävi joulukuun alussa moikkaamassa elliä. Ultrassa ei näkynyt muutoksia sitten viime kerran mikä tietysti on hyvä. Huonoa oli se, että virtsassa oli sakkaa ihan jonkin verran. Samoin marraskuun lopussa esiintyi lääkityksestä huolimatta verivirtsaisuutta. Lisäksi pissassa näkyi paljon jakautumisvaiheessa olevia soluja.  Antibioottia nostettiin, kipulääkitys aloitettiin ja käskettiin juomaan runsaasti. Eläinlääkäri oli kyllä varsin toiveikas ja sanoi, että ei Hessua vielä tarvitse lopettaa, mikä tietenkin oli varsin mukavaa kuultavaa 🙂

Ruut on ollut ihan oma ittensä sanan jokaisessa merkityksessä 😉 Juu… treenattu ollaan, mutta lähinnä laajoja kokonaisuuksia, mikä sitten näkyy ihan tyhminä piste menetyksinä -> Pieksämäki hyvänä esimerkkinä. Nyt sitten ollaan tahkotti niiden perusasentojen kanssa. Kyllä vaan on sitkeässä se vinous. Varsinkin ohjatussa tuntuu, että Ruut’ia vähät kiinnostaa ko. liikkeessä tarkkuus. Sitä kun vain on niin mukavaa kaasutella, merkille, siitä kapulalle ja vielä kunnon loppu spurtti sivulle….. ei siinä pikkuinen juuri ehdi miettimään miten sen pyllynsä asettaa, kun on vaan NIIN kiva juosta 😛

Tätä sitten ollaan tahkottu jos jonkin laisin keinoin. Katsotaan saanko sen kuntoon ennen seuraavaa koetta. Huomauttelulla varmaan saisi Ruu’n kaltaisen nöyrän koiran nopeasti laskemaan virettä, mutta en halua sitä tehdää missään nimessä. Haluan, että tuo vauhti ja into säilyy.

Ruudussa taas ollaan tahkottu perille asti juoksemista. Niin ne ongelmat vain muuttuu. Ei ole ihan kamalan kauan siitä, kun jouduin miettimään millä ilveellä saan sen stoppaamaan ennen takareunaa. Mutta tuohon nyt on ihan hyvä konsti tiedossa, joten jatketaan sillä treeniä. Seuraamisessa ollaan haettu edelleen sitä harmoniaa, kun meinaa siinä (kin) liikkeessä olla neidillä vähän turhan paljon intoa. Ruut on vain niin suloinen, kun se tohkeissaan yrittää, mitä sitten jos välillä yrittää hieman ylikkin 😀

Päivityksiä

Mitäpäs meille tänne? Eipä kummempaa… kokeita odotan kuin kuuta nousevaa ja niitä onkin luvassa 2 kipaletta 2 viikon sisään. Molemman jonkin sortin mestaruus kokeita. Ensimmäinen on 24.9 Piirinmestruus Porvoossa, jossa tuomarina Carina Savander-Ranne ja toinen 1.10 Hyvinkäällä SBCAK’n järjestämä jäsentenvälinen joissa tuomarina Pernilla Tallberg. Toivottavasti ei tule muutoksia tuomareihein, varsinkaan Carinan kohdalle. Tykkään, että tuomari on tiukka 🙂

Kovasti ollaan treenattu ja Ruut tuntuu todella hyvältä tällä hetkellä… ja mikään liike ei ahdista mua, ei edes se seuraaminen. Erityisesti ollaan treenattu paikallamakuuta sateessa ja nyt tuntuu, että asenne alkaa muuttumaan iloisempaan suuntaan tässä kohtaan. Lisäksi olen tehnyt paikkamakuita, niin että olen vapauttanut piilosta suoraan heittämällä narupallon pitkälle eteenpäin. Tämä onkin tuonnut kummasti skarppiutta… katsotaan kuinka meidän käy kisoissa 😛

Noudoissa pääpaino on ollut palautuksissa ja tunnarissa se, ettei löydä heti kapuloita. Merkille ja ruutuun taas ollaan lähetelty, niin etä ympärillä on hämy merkkejä. Seuraamista taas ollaan sillä vanhalla ja hyväksi havaitulla kaavalla tehty, eli pallo vasemmassa kädessä, rauhallisesti liikkuen 5-8 askelta ja perusasento, näitä muutama ja pallon heitto taakse.

Kaukoissa ollaan tehty sekalaisia vaihtoja läheltä leikkien, tuntuu hyvältä eikä koomaa enää. Luoksaria taas perään ajona ja siitä Kii/stop. Nyt on jarruttanut ekan kerran treeneissä niin, että lyö etujalat lukkoon ja siirtää painon taakse, vau! Sen kun saisi vielä kokeessakin toimimaan noin.

Hessu on taas puolestaan saanut nauttia, rauhallisista lenkkeilyistä, hyvästä ruuasta ja pallo leikeistä…. niin ja tietysti päivittäisiä hyväily hetkiä unohtamatta. Toisinsanoe, poika on ollut pirtee, eikä kasvain ainakaan vielä ole ilmoitellut itsestään, joten varsin valoisalta näyttää papan syksy 🙂

Hessulla rakossa kasvain

Maanantaina käytiin vanhuksen kanssa Järvetissä ultrassa, kun vuoden sisään on ollut 4 virtsatietulehdusta. Hessu ei ole oireillut mitenkään muuten, kuin pissaamalla verta tulehduksien aikana. Kipuja tms. sillä ei ole ollut. Itse olin hieman skeptinen tuon kasvaimen suhteen, kun sillä on aijemminkin ollut rakkokasvain epäilys, mikä sitten osoittautuikin vääräksi (samoja oireita, kuin nyt)

Mutta niin siinä kävi, että kasvainhan sieltä löytyi 😦 Kamalaa sanoa tämä ääneen, mutta toisaalta toivoin, että näin olisikin asian laita. Tuntuu ahdistavalta elää veteen piirrettyä elämää, eli aina mietit Hessun kanssa sitä, että mikä vaiva on se jonka tähden se pitää lopettaa… tähän astiset vaivat kun ovat kaikki olleet sitä veteen piirrettyä viivaa. Olen aina ajatellut, että jos terveyttä tämän koiran kohdalla ei saavuteta, niin tulisi sitten joskus sellainen vaiva, ettei tarvitsisi arpoa.

Ell. ei ollut mitenkään huolissaan Hessun voinnista. Sanoin sille, että jos sieltä löytyy jotain, en lähde leikkaamaan näin vanhaa koiraa. Totesi, ettei kannatakkaan vaan pitää miettiä sitä, saavutetaanko esim. leikkauksella enemmän hyötyä, kuin haittaa koiran loppuelämää ajatellen. Hessu täytti eilen 14,5, joten tässä tapauksessa leikkauksesta toipuminen veisi aikaa ja koiran odotettavissa oleva elinikä tuskin on kovin paljon yli 15-vuotta.

Muita hoitoja ei ehdottanut. Ainoastaa määräsi loppu ajaksi ab-kuurin, että tulehdus rakosta pysyy pois. Luin netistä, että ko. kasvaimeen tehoaa hyvin sytostaatit ja tulehduskipulääkkeet kuten Metacam. Tästä ell. ei siis itse maininnut mitään. Musta kuitenkin tuntuu järkevimmältä jättää kaikki hoitomuodot käyttämättä tuon ikäisen koiran kohdalla. Sytostaatit tekee huonoa oloa ym. rankkoja sivuvaikutuksia. Kipulääke taas aiheuttaa helposti vatsa oireita, joita meillä on jo ennestääkin kroonisen suolistotulehduksen tähden, joten ei sekään kuulosta hyvältä vaihtoehdolta.

Kasvain oli pieni ja eikä toden näköisesti aiheuta etäispesäkkeitä. Lisäksi sen sijainti oli hyvä eli rakossa, eikä virtsaputkessa. Kasvain oli niin pieni, että virtsa mahtuu sinne mainiosti, joten vaikka toisella se kasvain onkin, niin saattaa elää sen kanssa hyvinkin vielä 6-12 kk. Itse uskon, että Hessu ehtii täyttämään 15-vuotta 🙂

Tästä tulikin mieleeni, että keväällä silittelin kerran Hessua sängyllä ja yks kaks mulle tuli mieleeni, että Hessu ehtii täyttämään 15-vuotta ja elää ensi kesään, mutta 16 ikävuotta se ei enää näe. Toinen vahva ajatus on ollut keväästä asti se, että nyt keväällä pyörähti Hessun viimeinen vuosi käyntiin. Mitään tramaattista ei ole talven/kevään aikana tapahtunut, mutta silti minusta vain on tuntunut tuolta. Aika näyttää olivatko nämä ajatukset vain omia vai kenties tiedonsanoja Taivaan Isältä 🙂

Tällä hetkellä koen tavattoman suurta rauhaa ja koen, että olen jotenkin hurjan onnellinen. En osaa sitä selittää -juu, en ole rakastunut 😉 Tottakai suru tulee silloin, kun pitää päätös tehdä ja itkuhan siinä pääsee kun lopettamaan joudun, mutta nyt mua ei ahdista se asia ollenkaan vaan olen tavattoman onnellinen siitä, että Hessu on nyt just mun lähellä ja elää ja voi hyvin. Muulla ei tunnu juuri nyt olevan väliä. Tämä on ihan käsittämätöntä mulle, koska ihmisenä ahdistun hurjan nopeasti ja kannan murhetta ja huolta kaikesta mahdollisesta. Luulen, että kyse on Raamatun mainitsemasta Jumalan rauhasta, joka on kaikkea ymmärrystä ylempänä. Niin ihmeelinen tämä tunne on 🙂

Pika päivitykset

Jospa sitä taas ryhdistäytyisi tämän bloggaamisen kanssa. Tavoite yksi postaus viikossa, muu on bonusta 🙂 Meillä ei mitään kummempaa, lomat oli ja meni ja nyt taas palattu sorvin ääreen. Uudet oppilaat sisään ja ihmetellään puolin ja toisin, ennen kuin tullaan tutuksi. Ensi vaikutelma on kuitenkin kiva, joten eiköhän lukuvuodesta tule ihan mukava.

Hessu alkoi taas pissiä verta, ja se sai pariviikkoa sitten ab-kuurin. Sillä meni tulehdus ohi. Hessullahan ei rakkotulehdus oireile muuten, kuin verivirtsaisuutena. Ell. oli kuitenkin sitä mieltä, että hyvä sulkea ultralla pois, ettei siellä ole mitään ylimääräistä (rakkokasvain?) Itse en usko siihen, mutta sittenhän sen näkee maanantaina. Muuten poika on voinut hyvin. Askel sillä on viimeisen reilun puolen vuoden aikana lyhentynyt (ravi muuttunut suurimmaksi osaksi käynniksi) mutta leikki ja ruoka maittaa edelleen, eikä talon herruudesta ole epäselvää. Taitaa ukkeli pitää valtikastaan kiinni loppuun saakka, mikä ei kyllä Ruut’a tunnu haittaavan ollenkaan.

Ruun kanssa oltiin ihka ensimmäisellä T-leirillä heinäkuun lopussa. Oli kyllä kiva kokemus ja paljon tuli kirjoitettua omia kuin myös toisten treenejä ylös. Mitään maata mullistavaa ideaa/kommenttia ei meidän treeneihin tullut, mutta ihan kiva kokemus olla ulkopuolisen kouluttajan valvovan silmän alla… tämä kun oli meidän molempien ihka ensimmäinen kerta 🙂

Ruut on männä viikolla treenannut seuruuta, jossa tahkotaan sen samaisen ”ongelman”  parissa. Ehkäpä se vain on hyväksyttävä, että seuraaminen on tämän koiran kohdalla se liike, joka jakaa tuomareita kahteen leiriin, eli joko siitä tykätään tai sitten ei. Mitään isompia virheitä siinä ei ole, mutta se mikä varmasti syö toisinaan pisteitä on se, että Ruut todella voimakkaasti työskentelee koko kropallaan käännökset. Minä pidän tästä kyllä, mutta osa tuomareista ei niin hirveesti. Ruu’n seuraaminen on kyllä suht näyttävää, mutta joidenkin tuomareiden mielestä liian eläväistä. Toinen mikä syö välillä pisteitämme ko. liikkeessä on se, etten mä osaa liikkua käskytettynä luonnollisesti ja tasaisesti, mikä taas pistää Ruu’n helpommin ylityöskentelemään käännökset ja näin se tasainen ja seesteinen vaikutelma häviää…. no mutta elämä on 🙂

Ohjatussa ollaan tehty, niin että Ruut ei näe kapuloita tai ne on viety jo valmiiksi. Tämä ei ole tuottanut ongelmaa. Sen sijaan kapulan/lelun oleminen merkin ja mun välissä tuottaa pikkuiselle pään vaivaa. Enää se ei tuo niitä, mutta tarjoaa niitä sitkeästi merkkinä.

Tunnarissa olen palkinnut naksulla heti kun nostaan oman. Olen ollut itse aivan kapuloiden lähellä. Hieman hektinen, mutta muuten ok. Lisäksi ollaan tehty kapulan pito treenejä. Ote alkaakin olla napakampi näissä.

Jäävissä ollaan lähinnä opeteltu uutta seiso -käskyä. hyvin tuntuu jo hallitsevan sen, mutta kisat sitten näyttää kuinka käy. Vaihdoin käskyksi ”halt” mikä ei tunnu aiheuttavan sekaannusta Ruu’lle, kun siitä puuttuu s -kirjain -> istu.

Lisäksi ollaan treenattu myös ruutua häiriömerkeillä. Tässä ei ongelmaa. Ruusta näkee miten kovasti se keskittyy vaikeissa tilanteissa. Tässäkin treenissä se himmasi hieman vaihtiaan mennessä merkiltä ruutuun, silmäili muutamaa merkkiä ja kun se pääsi niistä ohi, lisäsi vauhtia ja tuntui tuumaavan ”vaara ohi” On se kyllä aika ihana yritteliäs pieni tytteli =)

Päivityksiä…

…kun on niin kiirus, ettei oikein muutakaan ehdi. Ruu’lla on ollut nyt edellisen kokeen jälkeen jokin pieni sekoilu kausi. Näin muuten kävi viime kesänäkin SM -kisojen alla. Ruudussa se keksi yhdessä reenissä, ettei voi seistä tolpillaan vaan pitää joka käänteessä painua maihin. Ohjatussa taas oli päivänä eräänä vaihe jolloin Ruu keksi keskimmäisen kapulan läsnä olon ja sinne olikin sitten hinku suuri aina, kun piti hakea vasemman puoleinen. Tunnarissa taas oli eilen vaihe, kun piti aina ekalla tuoda väärä ja sitten vasta oma ja siinä välissä oli myös random -vaihe… luoksarista nyt puhumattakaan, kun täytyy paahtaa miljoonaa ja näin ollen se eka stoppi valuu ”hieman” ja loppuun tietenkin asiaan kuuluva pieni törmäys… jotta näin meillä 😛 En kuitenkaan jaksa olla huolissani. Ukson, että asioilla on taipumusta järjestyä ajallaan ja vaikka tässä ei niin kävisikään, niin sille ei sitten voi minkään. Tämä on vain elämää, ei sen vähempää, mutta ei myöskään sitä suurempaa 😉

Hessulla todettiin taas rakkotulehdus ja näin saatiin ab -kuuri 10 päivälle. Muuten papparainen on voinut ihan kohtuu hyvin. Tosin nyt sillä on taas yksi paise puhkeamassa. Se kuumottaa hieman ja on todella pehmeä ja luonnollisesti kipeä. Luulen, että se puhkeaa hetkenä minä hyvänsä. Ja sitten niille jotka eivät meidän paise tarinaa vielä tiedä, niin Hessulla on niitä ollut elämänsä aikana todella monia. Ne alkavat aina samalla kaavalla. Ensin tulee pieni talipatti (kova ja pieni), joka sitten hiljalleen kasvaa, kunnes kypsyy ja sitten puhkeaa. Ekan kerran kun näin kävi soitin tietenkin hädissäni päivystävälle, joka sitten antoi hyvät kotihoito -ohjeet ja niillä ollaan menty loppujen pattien kanssa. Vain kerran Hessulla oli alkava yleistulehdus ajoksesta johtuen ja silloin luonnollisesti mentiin elliä moikkaamaan, mutta muuten hoidan nuo itse kotona yleiskuntoa tarkkaillen.

Lisäksi molemmat koirat ovat aloittaneet uuden harrastuksen Rally-Tokon parissa. Hessulle se on mukavaa eläkeläsi jumppaa ja Ruu’lle seuraamisen treenaamista hyvin vaihtelevin käännöksin sinne ja tänne. Oikein mukava sivulaji. Jossain vaiheessa on tarkoitus käydä kattomassa muutama kisa… joo-o ihan aikuisten oikeesti, mutta tuskin siitä mitään TOKO’n syrjäyttänyttä tulee meille. Mä kun taidan olla pesun kestävä toko-ihminen. Lajista lisää TÄÄLLÄ! Lajia ollaan kovaa vauhtia puuhaamassa viralliseksi, joten luulempa, että sen myötä TOKO kokeiden osanottaja määrät hieman laskee, joten myöskin tässä valossa tervetuloa kennelliiton alaisuuteen uusi laji!

Jo osaavalle koiralle alemmat luokat ovat helppoja, mutta itselleni ainakin tuotti vaikeuksia se, että kyltit on toisistaan vain n. 3m päässä. Vaadittavat tehtävät tulee suorittaa 45 asteen kulmassa suhteessa edessä olevaan kylttiin, mutta siihen ei saa koira eikä ohjaaja koskea (menee kisoissa miinus pisteitä) Ruu pitkä selkäisenä ja rivakka liikkeisenä onkin hieman haasteellinen vietävä tuolla radalla. Lisäksi itselle tuottaa vaikeuksia hahmottaa käännöksiä kun sanotaan vain, että käännös vasempaan/oikeaan 270 astetta tai käännös oik./vas. 360 astetta. Tarkoitus olisi myös liikkua radalla sujuvasti tarkkailematta sen kummemmin kylttejen tekstejä. Eli pyrkimys on liikkua aina seuraavan paikkaan edellisen kyltin ohjeiden mukaisesti. Itse hieman tykäistyin lajiin, koska siinä on niin paljon seuraamista. Ylemmissä luokissa tuleekin sitten puolen vaihtoja joko jalkojen välistä menemällä tai täyskäännöksen yhteydessä… näissä siis koira vaihtaa seuraamispaikan vasemmalta oikealle. Tässä vielä lajin esittelyvideo ALO -luokasta. Katselin tuota ja totesin heti, että taitaa merkki hullulle tuijottelijalle jo olla ihan kohtalainen haaste pujotella tuolla merkkiviidakossa hyvällä kontaktilla suhteessa ohjaajaan 😛